keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Tyhjä tila ja puhekiire





Eilisen tutkimuspäivän löytö. Niin tuttua arjessa:
 

"Tuntuu kuin puhe nykyään olisi yhä kauempana siitä, mitä aikanaan sanottiin kokemukseksi... Kiire ja kuuntelu eivät ymmärrä toisiaan. Ymmärtämättömyys generoi kiirettä entisestään. Puhe erkaantuu yhä enemmän kokemuksesta, ja se muuttuu pahimmillaan puhehötöksi, jota lopulta kukaan tilanteen osapuoli ei käsitä. Päälle tunkeva puhe ja loputon selittämisvimma, puheen taukoamattomuus, ovat ajan tuhovoimia, jotka vähitellen valtaavat kaiken ajan ja täyttävät viimeisetkin merkitykselliset tyhjät tilat. Tyhjän tilan taju ja siinä olemisen taito kuihtuvat.
  
Kuuntelu on ajassamme katoava luonnonvara. Kuuntelun puuttuessa puhe pirstaloituu. Puhuja hätääntyy ja kadottaa sanomansa, kuulija hölmistyy ja vaikenee. Vastavuoroinen käsittämättömyys leviää ja absurdi näytelmä alkaa. Puhe irtoaa kokemuksesta omille teilleen. Ymmärrämme kuuntelun helposti itsestään selvänä reaktiona puheeseen ja sanottuun. Emme tule ajatelleeksi, että vaikutusketju kulkeekin toisinpäin. Kuuntelu ja kuunteleva tila vasta alkavat kutsua puhetta ja tekevät sen mahdolliseksi. Puhe ei aina luo kuuntelua, mutta keskittynyt kuuntelu luo ja kirvoittaa puhetta ja antaa sille esiintulon mahdollisuuden. Kuuntelu syventää puhetta, saa puhujan ilmaisemaan tuntojaan ja ajatteluaan ja tavoittaa sanotusta sen ytimen." (Hyyppä 2016)

Hyyppä, H. (2016). Puheen paikka - puhekiireen aika. Psykoterapia 35 (1), 70-71.
 
http://www.psykoterapia-lehti.fi/tekstit/hyyppa116.pdf 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti