torstai 26. maaliskuuta 2015

Mahdollisuudentaju




"Vallitsevaa todellisuutta korkeammalla on mahdollisuus"
Heidegger, Oleminen ja aika

"Mutta jos on olemassa todellisuudentajua [--] täytyy olla
sellaistakin, mitä voisi nimittää mahdollisuudentajuksi."

Musil, Mies vailla ominaisuuksia


Poimintoja työkaverin väitöskirjan alkulehdiltä. Tuo mahdollisuudentaju on niin kutkuttavan kiva sana.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Lautapelejä ja porraskuvia

Just about to paint thise walls. That is how my dear husband decided to start christmas cleaning last year. I made this covering to help him. Nice little job after work. No thinking needed and so on. But when I was finished, I thougt it looked a bit familiar... Make a Google-search: "Granny Squares in Helsinki" :D

Tänään väsyttää kovasti. Eilinen päivä oli aika kiva. Siinä oli semmoinen voitonriemu taas vaihteeksi, ja tällä kertaa olin jo melko varma, ettei kukaan enää seuraavana yönä oksenna. Tein pitkin päivää järkevästi asioita, suunnitellen ja ennakoiden. En juurikaan mitään fiilispohjalta. Se kannatti. Illalla oli hyvä mieli kaikesta. Sain muun muassa itseni jumppaan ja pitkän pelituokion illalla lasten kanssa.

Aamulla olin jälleen siivonnut kotia läpi sairasteluiden jäljiltä ja hoitopäivää varten. Samalla tein erilaisen suunnitelman iltapäiväksi. Töistä tullessa poimin tädin kyytiin. Kotona pyörähtäessä laitoin lapsille ruuat lautaselle ja suuntasin jumppaan. Palatessa kävin vielä kaupassa, kun ajattelin, että pärjävät kyllä niin kauan, kuin pikkukakkonen kestää. Kun täti lähti, istuin lattialle kuuntelemaan kaikkien asioita ja toiveita. Venyttelin jumpan jälkeen ja pelasin samalla lautapeliä kahden tytön kanssa. Esikoinen tuli viereen lattialle tekemään matematiikan läksyjä ja kuopus piirsi traktoreita toisella puolella ja kaipasi välillä apua. Viihdyttiin siinä niin hyvin, että pelattiin monta kierrosta. Esikoinen siirtyi välillä kirjoituspuuhiin ja kuopus vain jatkoi piirtelyä. 

Yleensä tallaiset tilanteet vain kertakaikkiaan ovat mahdottomia. Kaikkea ei voi tehdä kerralla. Kaikkia ei voi edes kuunnella kerralla! (Ja puheenvuoroja jakaessa menee itsellä hermot, eikä jaksa kuunnella enää yhtään ketään.) Jotta olisi edes teoreettinen mahdollisuus tällaisille olemassa, täytyy kyllä aikuisten välinen vuorovaikutus olla pois kuviosta, samoin puhelin viesteineen ja sähköposteineen. Kunnollinen aikuisen läsnäoloharjoitus siis. Mutta kunhan mies palaa reissultaan, niin voin taas havainnoida millainen merkitys sillä olikaan, että lasten viestit edes hetkittäin suuntautuu kahdelle aikuiselle.

Illalla sain porukan poikkeuksellisen sujuvasti nukkumaan ja siirryin haukotellen suihkun kautta tietokoneelle valmistelemaan seuraavan päivän luentoja. Tämä illan työrupeama tietysti edesauttoi tämän päivän väsynyttä olotilaa. 

Väsynyt olotila on itsellä kovin samanlainen nyt, kuin kotiäidin arjessa. Riski leipoa, syödä mitä sattuu ja aloittaa kaikkia sotkevia juttuja lisääntyy radikaalisti. Jostain syystä tätä emäntää vaivaa halu uppoutua johonkin luovaan toimintaan juuri silloin, kun vireystila ei ole kummoinen. Ja kaikkein vaikeinta puolestaan on tehdä järkeviä asioita, kuten laskostaa puhdasta pyykkiä tai siivota keittiötä. Suuri riski on tietysti jämähtää erinäisten ruutujen ääreen, se on harvoin itsellä auttanut. Vaikutus on enemmän lamaannuttava. Sen verran järkeväksi pakotin itseni kuitenkin tänään, että laitoin taustalle kuulumaan verkkoluennot. 

Pienet tyhjentävät pelikaappia. Olohuoneesta loppui jo lattiapinta-ala, joten nyt siirtyivät työhuoneeseen levittämään lisää pelejä. Siivoussavotta odottaa siis, vaikka yritän kuinka itse vältellä niitä sotkevia puuhia.

Kotiäitivuosina kehittelin itselleni yhden säännön niihin hetkiin, kun ei mitään oikein jaksaisi: Kannattaa tehdä jotain sellaista, mihin ei mieluusti käyttäisi aikaa sitten, kun kulkee paremmin. (oli muitakin sääntöjä, kuten "syö vain istuen" ja "juo lasi vettä aina ensin", ettei tulisi naposteltua janoon. Näitä ei juuri tullut noudatettua!?!) 

Tylsissä väsyneen päivän hommissa oikea vastaus olisi itselle aina "puhtaat pyykit", joskus se on toki jotain muutakin. Samaa sääntöä noudatan töiden ääressäkin. Tylsiä rutiinihommia niihin hetkiin, kuin ei ole oikein työvire käynnissä vielä. Tämä on osoittautunut myös yhdeksi toimivimmista ajanhallinnan jipoista. Lopulta usein niillä on myös se piristävä vaikutus, jolla saa itsensä taas montusta ylös. Niinkuin varmaan nytkin ainakin henkinen väsy helpottaa, kun saan nuo kaikki pelit päivän päätteeksi siivottua pois :)

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Puoliso työmatkalla




Yritän edes hieman peitellä innostustani. Se vain on niin täydellistä, kun joku muu lähtee. Olen jotenkin niin paljon henkisesti mukana toisten reissuilla, etten muista aina kaivata edes omia. Miehen reissut on tietysti kaikkein parhaita. Se kun vaikuttaa myös kotiin jäävien arkeen konkreettisestikin. Vaikutus ja muistot säilyy myös pitkään. Pakkaaminenkin on kivaa ja kaikki se visiointi mitä me täällä sillä aikaa tehdään.



VISIO

Kuvittelen, että teen heti aluksi suursiivouksen, jota iloisesti ylläpidän koko kaksiviikkoisen. Otan jo hyvissä ajoin kalenterin esiin ja alan suunnitella milloin olisi täti tai joku muu sopivasti tässä, että pääsisin jumppaan. KAIKKINA muina päivinä voin pyörähtää pikaisella happihyppelyllä tai autotallitreenissä lasten katsoessa pikkukakkosta (niinpä niin). Voisinko työpäivän lomaan sujauttaa käynnin parturissa tai hierojalla. Kummastakin visiitistä äkkiä pari vuotta vierähtää, kyllähän nyt on juuri se sauma.  

Harrastuskuskauksia ei tarvitse sumplia, ne kun on mulla yksin hoidettavana. Yksi päivä näyttää valmiiksi jo mielenkiintoisen haastavalta. Tuskin maltan odottaa. Kuskausten lomassahan voisi kerrankin kylästellä. Tehdä semmoisia pikapyrähdyksiä, joita yleensä ei tule tehneeksi.

Koska aikuisten välinen vuorovaikutus ja miehen käynnistämät kotiprojektit ei syö aikaa eikä ajatuksia, ennätän tietysti kuunnella lasten asioita ja touhuta kaikkea aivan eri volyymillä kuin normaalisti. Käydään ainakin joka viikko uimassa, kirjastossa niin usein kuin (esikoista) huvittaa. Konservatoriolla on avoimet ovet, sinnekin mennään. Ja illallahan voi lähteä vaikka läheiseen kauppakeskukseen iltapalle tai tehdä jotain muuta vastaavaa erilaista! 

Ja sitten se miksi näitä työreissuja kannattaa odottaa hartaasti joka vuosi: voin kutsua lähellä asuvia ystäviä iltateelle! Miksi sitä ei tule koskaan muulloin tehtyä? Niistä jää aina niin hyviä muistoja. Semmoisia, jotka on jotenkin arjen yläpuolella ja säilyy pitkään.

Pakko pikkuhiljaa myöntää, että arki-illat näyttää kovin täysiltä. Mutta viikonloppuna ehdin kyllä vielä vaikka ja mitä, niinkuin ommella yhtä sun toista ja piirtää pihasuunnitelmia. Varataan lauantaina lounaan ja välipalan välissä koko ruokapöytä maalausta, piirtämistä ja käsitöitä varten! Vihdoin saadaan myös vietyä kirpparille pari jätesäkillistä tavaraa. Ja keräyspahvit ja metallit ja lasit ovat myös odottaneet aika kauan. Kun nuo ko. nurkat yllättäen vapautuvat, innostun tietysti siivoamaan ja järjestämään lähitienoon säilytyspaikat perinpohjin. Lauantaina tietysti aurinko paistaa ja lähden muksujen kanssa metsäretkelle. Eipä olekaan ainakaan vuoteen käyty. Iltaan mahdutetaan vielä sauna, takkatuli ja pientä "tuntuu että on siivottu" -viimeistelyä, että jotta tuntuisi viikonlopulta ja lauantailta.

Joku ilta kirjoitan blogia, ja "vauvakirjoja" siinä iltaruuan ja iltapalan välissä - kun isot tekee läksyjä ja pienet piirtää. 


6 VUOROKAUDEN JÄLKEEN

En ole muistanut vieläkään käydä postilaatikolla. Takkapuut odottaa edelleen ensimmäistä takan sytytystä. Huomaan, että tomaatit ei kulu. Kukaan ei muista syödä niitä. Eniten viikkoa on mullistanut lasten mahatauti ja jännitys siitä, milloin tämä on ohi ja vieläkö joku sairastuu. Sen myötä onkin tullut siivottua enemmän kuin olin edes haaveillut. Aika moni aamu on alkanut jonkinnäköisellä siivouksella.

Torstaina olo oli kuitenkin jo voitonriemuinen, laitettiin taas kaikkien vaatteet illalla pyykkiin ja käytiin suihkussa. Siivoilin vielä vähän, kävin kaupassa, leivoin ja tein ekan treenin kahteen viikkoon (vai oliko se kahteen kuukauteen). Uskalsin viimein alkaa myös suunnitella seuraavaa työpäivää vähän enemmän. Pakkailin jopa mukaan valokuvakehyksiä ja Sarviksen säilyttimiä ja katsastin kodin verhokangasvalikoiman. Tuntui muutenkin kuin olisi jostain pitkästä talviunesta herännyt. 

Mutta kuinka ollakaan kaksi oksensi seuraavana yönä. Nyt sitten istun kotona, kirjoitan blogia ja odotan seuraavaa oksennusta.

Aika jännä tämä psyykkinen prosessi pettymyksestä ja pienestä epätoivosta taas siihen, että alkaakin rakennella mahdollisuuksia ja uusia visioita. Ei se edes vaatinut paljoa. 

6:30 olo oli lähinnä huojentunut. On aamu ja luulen jo yön nopean suunnittelun jälkeen tietäväni, miten tästä selvitään. Keitin aamukahvit, tein suunnitelman miten työkuviot tänään hoidetaan ja laitoin pyykit pyörimään, vuorasin potilaille paikat työhuoneen sohvalle ja toipuneille mielekästä puuhaa lähettyville. Samalla informoin tarvittavia tahoja: 143 opiskelijaa, 2 työkaveria, lastenhoitajaa ja toista hoitoperhettä, puolisoa siellä Taiwanissa (toisen potilaan opettajan unohdin). 

Yöllä valvoessa oli muuten kerrankin saumaa chattailla miehelle. Meillä kun on aikaeron ja työpäivien vuoksi oikeastaan vain tunti päivässä aikaa muuten olla yhteyksissä, klo 17 molemmin puolin (Suomen aikaa).

Pikaisen arjen ja työkuvioiden uudelleenorganisoinnin jälkeen tilanne ei enää ole ollenkaan hullumpi. Viikonloppu on edessä, enää minä sairastumatta.

 
JOTAIN ENNALTA ARVATTAVAA MYÖS TOTEUTUU

Vuorovaikutuksen määrä on joltain osin sopivampi kuin tavallisesti. Vaikka välillä kyllä puuskahdan sitä, että kuunneltavaa on yhdelle aikuiselle liikaa. Huomaan kuitenkin, että kuormitus on jotenkin vähäisempi jo siitäkin syystä, että työpäivät ovat olleet kevyempiä. Tykkään myös siitä, että saa itse suunnitella arjen ja iltojen tunnit. Ja on sekin totta, että tavallisessa arjessa usein käy niin, että yksi aikuinen lisää kasvattaa vuorovaikutuksen määrää exponentiaalisesti, jos ei porukkaa mitenkään jaeta. (Perusongelma myös esim. päiväkodissa) 

Parisuhde. Tykkään niin kovasti tästä, kun voi pitää toista mielessä, soitella ja viestitellä, odottaa puhelua jne. Joka hetki on semmoinen jännä fiilis, että mitä kivaa tässä olikaan nyt meneillään, ai niin se työreissu. Ihan niinkuin olisi itsekin lomalla, muttei ole tarvinnut luovuttaa arjen hallintaa kenellekään, eikä tarvi olla oksentavien lasten kanssa lentokoneessa tai hotellissa eikä oikeastaan kantaa huolta suuremmin  mistään.  

Otan aamut rennosti, kun siihen on nyt töiden puitteissa mahdollisuus. Parina iltana on opetusta ja sen vuoksi vähän erityisjärjestelyjä. Siivoilen, pesen pyykkiä ja laitan ruokaa aamuisin. Lapset jatkaa leikkejään yöpaidoissa. Innokas 5-vee saa soittaa viuluaan niin paljon kuin huvittaa. Yritän napata videolle riemastuneen tuuletustanssin: "Saako soittaa? saako soittaa? Kiitos äiti! Kiitos äiti!" Ja kuopuksen laulun: "Paljon onneeeaa mää, paljon onneeeaa mää.." 

Se tilaa traktorikakun ja lahjaksi piipaapösörattorin ja peenen vojakkerin, kun meidän vojakkeri oli isillä unohtunu etelään autokauppaan uutta pösöä hakiessa... (Sinänsä pikkumies oli ko. tapahtumien käänteestä vaikuttunut. Pösöjä saikin noin helposti. Kuvion ymmärrettyään ehdotti oitis, että jos vietäisiin bemarikin autokauppaan, niin saatais toinenki pösö. Vojakkerin menetys kuitenkin on ajoittain edelleen kaihertanut. Ehdotti sitäkin, että jos ostettaisiin rekka, autorekkapösö, ja haettasiin sillä se vojakkeri takaisin sieltä autokaupasta.)


UUSIA MAHDOLLISUUKSIA


Sairasteluiden jatkuessa alan luopua kaikesta sitä mitä olin ajatellut ja suuntautuakin siihen, mikä kaikki on mahdollista sitten, kun mies on taas kotona. Sitten ihan oikeastikin lähden jumppaan, ja jos ei enää tule kutsuneeksi kavereita iltateelle, niin sitten voi tehdä muita juttuja. Lähteä vaikka kaupungille kahvilaan iltaa istumaan. (Kuinka pitkään tätäkin on suunniteltu..)

Niin paljon kuin näitä viikkoja olenkin odottanut, niin huomaan taas vaivihkaa pohtivani, mitä reissuja itselle voisi keksiä. Mitä mahdollisuuksia seuraaviin vuosin sisältyy työn puolesta, missä olisi mielenkiintoisia seminaareja tai muuta, entä milloin olisi se sopiva sauma pyörähtää edes päiväseltää Helsingissä. Tarvitsisin ainakin kengät tai kahdet. "Ja senhän kyllä toteutan, kun olen kerran näin hienosti täällä selvinnyt". Voisiko sitä lähteä reissuun vain lukemisen, keskittymisen ja yksinolon vuoksi.

Pientä surua välillä siitä, että kahdestaan puolison kanssa on aika vaikea lähteä minnekään. Toisaalta, jos edes joitain pieniä juttuja voi arkeen järjestää. Lapsethan kasvaa, ei tämä tilanne ole siltä osin ikuinen. Ja sitten on näitä kummankin omia juttuja, joilla ainakin omasta näkökulmasta on positiivinen vaikutus parisuhteelle. Oli se sitten jumpassa käynti tai viikkojen työmatka.