keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Rankakuusi


Wannabe-rankakuusi koristeltuna terassilla :D (oikeasti paremman puutteessa ihan vain risukasa valoineen. Kyhäsin kasaan vasta juuri ennen joulua)

Joulukuvia lisätty aiempaan postaukseen.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Keittiöstä raksamuistoihin ja raksakuviiin (2009-2010)


Monen monta kertaa fiilistelin kuluneen syksyn aikana töistä kotiin tuloa. Olin kuvitellut sen jotenkin kriittiseksi ja haastavaksi tilanteeksi, mutta ne hetket osoittautuivatkin leppoisiksi päivien kohokohdiksi. Yksi selkeä syy on luonnollisesti lasten tyytyväisyys. Pitkänkin hoitopäivän jälkeen, naperot porhaltavat yhteistuumin yläkertaan jatkamaan leikkejään. Kukaan ei ole mitään vailla. Kun huudellaan syömään, 2-vuotias huutaa iloisesti takaisin: "Tulen heti!" ja 4-vuotias säestää perässä. Tulevat välittömästi ja huolehtivat toisilleen lautaset ja lusikat. Kiinnitän asiaan varmaan erityistä huomiota nyt, kun koululaisten laahaava ja nariseva "JOO JOO" on tullut jo liiankin tutuksi.

Työpäivän jälkeen keittiössä puuhaillessa mietin myös lähes aina vuosien takaista tilannetta, jolloin töistä "kotiuduttiin" kylmään asuntovaunuun rakennukselle. Kuinka ihmeelliseltä nyt tuntuukaan valmis keittiö, lämmin talo ja kaikki sellainen tavallinen. Tässä on asuttu jo 4 vuotta ja 6 kuukautta, mutta silti jaksan asiaa hämmästellä mielessäni. Jotenkin nämä muistot ovat nousseet eritavalla mieleen töihinlähdön myötä.

Raksavuoden syksyllä iltaruokaa lämmitettiin mikrossa tai joskus keiteltiin jotain asuntovaunun kaasuliedellä. Asuntovaunu oli tontin perällä, metsän reunassa. Vaatteiden vaihto, jääkaappi, mikro, vessa ja taukopaikka olivat siis siellä. Alueella ei ollut vielä katuvaloja, ja kun päivät oltiin töissä, ei pimeimpään vuodenaikaan nähnytkään muuta kuin sitä pimeää raksaa. Työvaloja sytyttelemällä yritettiin saada jonkinlaisia olosuhteita jotta hommat voisivat jatkua. Päivisin ei siis rakennuksella ollut työmiehiä, vain isäntä itse iltaisin. Kahvinkeittimen porinassa, kahvin tuoksussa, asuntovaunun hennossa valaistuksessa ja ruokapöydän siistimisessäkin oli oma tunnelmansa. 


Siitä ylös ja hommiin kampeaminen oli hurjan vaikeaa. Pitkä raskas työpäivä painoi, mutta muistan ajatelleeni, että raksalla touhutessa työpäivää ei onneksi enää tarvitse enempää murehtia. Voin keskittyä muihin asioihin ja tulevaisuuteen. 5 ja 3-vuotiaat tytöt jäivät leikkimään legoilla asuntovaunuun tai lähtivät ulkoilemaan. Seitsemän jälkeen oli jo naisväen suunnattava väliaikaisasunnolle, koska herätys oli viimeistään 6:15. Pääsääntöisesti minä vein tytöt aamuisin päiväkotiin ja mies haki. Ainakin silloin kun itse olin iltavuorossa ja tulin raksalle vasta viiden jälkeen. Sain toisinaan ostaa maitopurkkeihin pakattua ruokaa mukaan töistä, se helpottikin vähän asuntovaunuevästysten miettimistä. Merkitsin kalenteriin että syksyllä rakennuksella oltiin usein jopa kuutena päivänä viikosta. Oman raskauden edetessä ja arjen käydessä sen vuoksi vaikeammaksi vähennettiin raksapäiviä noin kahteen tai kolmeen. Puoliso taas meni pääsääntöisesti aina töistä suoraan rakennukselle ja tuli asunnolle nukkumaan puoliltaöin. Lauantai oli pitkä raksapäivä. Sunnuntai puolestaan lepopäivä. 



Näkymä olohuoneesta keittiöön

Näihin yllä oleviin kuviin liittyy lähestyvän talven mukanaan tuomaa jännitystä (mulle melkeinpä pelkoa). Yläpohja täytyy saada tiiviiksi ja lämmöt pysymään sisällä. Oli pimeää, väsynyttä ja itsellä iso kipeä maha joka vaikeutti kaikkea liikkumista, saati sitten tikkailla kiipeilyä :/ Ja aina kun on saanut itsensä ähellettyä johonkin vaikeaan paikkaan, toisella tytöllä on vessahätä. Joskus oma työpanos oli jollakin tavalla olennainen, joskus taas ei päässyt edes alkuun kun piti jo alkaa lähteä. Jälkikäteen puitiin myös joitakin näkökulmaeroja. Omasta näkökulmasta me oltiin raksalla "koko ilta" esim klo 16:30-19, koska sen jälkeen asunnolla sai alkaa jo iltapalalle ja hampaiden pesulle. Ja oltiinpas me reippaita ja sitkeitä ja kaikkea. Miehelle taas "koko ilta rakennuksella" oli esim. = klo 15:30-23:30. Ja siitä näkökulmasta naisväki taas aina vain kävi raksalla pyörähtämässä ja lähinnä syömässä ja kahvittelemassa :D


Kevätpuolisko oli monin tavoin valoisampi. Olo oli jo aika voitonriemuinen. Vauva syntyi tammikuussa. Sen ja kovien pakkasten vuoksi oltiin paljon asunnolla ja mies alkoi tullakin usein töistä ensin kotiin meitä katsomaan, syömään ja raksavaatteita vaihtamaan. Se oli kivaa vaihtelua. Ei tarvinnut miettiä raksamuonitustakaan. 

Kaikenkaikkiaan tuntui huipulta kun itsellä ei enää ollut työpäiviä, jotka olisivat syöneet omat voimat eikä isoa mahaa hankaloittamassa kaikkea. Asunnon vieressä oleva kauppa oli ollut pelastus koko vuoden. Vaikkakin mahan kanssa siellä seikkaillessa olin pillahtamaisillani itkuun joka kerta. Yritin ottaa yhden askelen kerralla, mutta silti tuntui etten selviä täältä takaisin asunnolle. Nyt kun kauppaan saattoi kipaista vauvanvaunujen kanssa, tuntui elämä aivan liian helpolta! Kun tytöilläkin olivat päiväkotipäivät loppuneet, hyväntuuliset, päiviä kestävät, yhteisleikit palasivat taas kuvioihin. Pienen kaksion ainut makuuhuone oli varattu lasten sängyille ja leluille. Rakennuksella hommat etenivät ja meidän raksavierailut eivät enää olleet arkea vaan enemmän erityisiä retkiä. Silloin puoliso sai esitellä aikaansaannoksiaan :)

Pienen vauvan iltayön itkutkaan eivät tällä kertaa suuremmin harmittaneet. Mies kun oli tuolloin rakennuksella ja isommat laitettu ajoissa nukkumisvalmiuteen ja joskus kuuntelusatuja niille pyörimään. Klo 20-24(01) sain keskittyä vauvaan ja aina sopivalla hetkellä hoidella alkavan verkkokurssin asioita. Mietin, että jos tilanne olisi tavanomainen, tuskastuisin joko vauvan itkuihin tai alkaviin etätöihin tai sitten miehen poissaoloon tai siihen, että toinen voi tehdä illalla mitä huvittaa ja minä vain kanniskelen vauvaa. Tässä asetelmassa oli kuitenkin kaikki kohdallaan. Esimerkiksi parisuhteen kannalta on antoisaa aikaa, kun kummallakin on omat haasteensa, ja kumpikin arvostaa sitä, mitä toinen tekee ja pohtii miten ihmeessä toinen jaksaa. Jo pelkästään siitä saa aika paljon virtaa. Ja myös siitä ajatuksesta, että tämä on väliaikaista ja kaikella yrittämisellä on jotain merkitystä. Mainita kannattaa kaiketi myös se, että vauvan itkut ei olleet mitään pahimpia mahdollisia, vaan usein aika maltillisia ja jotenkin hallinnassa + itsellä myös jo kolmannen lapsen kohdalla aika hyvä luottamus siihen mitä tekee ja että uni tulee yleensä ennen klo yhtä :D

Tässä tavanomainen raksavarustus ruokineen. Aamupäivä on mennyt ruokaa laittaessa ja varusteita kasatessa. Onneksi oli oma auto tuolloin käytössä.

Kevään edetessä saatiin rakennuksella aina joku tila vuorollaan siistiksi. Asuntovaunumajailusta oli siirrytty sisälle. Sinne saattoi järjestää leikkipaikan ja päiväunihetken. Myös sisällä oleva vessanpönttö oli huikean iso juttu!

Siinä vaiheessa kevättä, kun rakennuksella alkoi olla jotain itsenäistäkin hommaa vaimolle, tulin  joskus jo aamupäivästä tyttöjoukon kanssa. Ohjelmassa oli jonkin pieni selkeä juttu, kuten seinän maalaus. Valmistelin homman nopeasti ja yritin päästä alkuun siinä vaiheessa kun vauvan nukahti. Laskin kuitenkin usein, että tällaisessa raksatyöpäivässä saattoi olla vain tunti tehokasta työaikaa (ja sekin lähinnä koska tämä vauva oli niin hyvä nukkumaan ja muutenkin tyytyväinen) ja seitsemän tuntia taukoa sisältäen ruokahuoltoa, asioilla käymistä, vauvan hoitoa jne. Joskus sitä yhtäkään tuntia ei ollut, jos vauva nukahtikin jo matkalla tai lähteminen aamulla kesti jo lähtökohtaisesti niin kauan, että päiväuniajan hyöty oli jo menetetty. Kannatti siis ottaa tuo erilaisena arkena, eikä tuijottaa omaa työpanosta. Myöhemmin varsinkin muuton jälkeisissa raksahommissa, olen oppinut olemaan hyvillä mielin avustavassa ja mukanahengailevassa roolissa vaikka sitten vauva kainalossa, ja huolehtimaan ensisijassa lapsista ja ruokahuollosta. Hommien etenemisen kannalta nämä ovat olleet ne olennaisimmat omat roolit, ei niinkään se, että saisin itse tehdä jotain "oikeita juttuja".


Voi kun portaat olis edelleen näin siistit. Vähän haikaillaan näiden puhtaiden betonipintojen perään. Vaikka tuolloin vielä kaikea putsattiin ja suojattiin silta varalta että lattia, seinät tai portaat jäisivät tällaisiksi, niin jossain vaiheessa pinta toisensa jälkeen päädyttiin kuitenkin käsitellemään. Vaikka yksitoista sisäseinää, portaat ja koko ulkopuoli on jätetty betonille, niin silti tuntuu että enemmän olisi pitänyt säilyttää, sitä kun ei saa takaisin :)


Asuntovaunu pihan perällä, kinosten keskellä.



Joulukuvia 2014