torstai 22. lokakuuta 2015

Vielä yksi kokonainen kotipäivä


Kotiarki tuntuu siltä kuin olisi äitiyslomalla taas. Vielä tämä päivä. Huominen on jo vähän puolikas. Sitten se paahtaminen taas alkaa. Huoh. En olisi millään malttanut jäädä töistä lomalle, mutta jostain syystä - tai ehkä juuri kaikista etätyövuosista johtuen - töiden ajatteleminen kotona taas ei nappaa enää ihan yhtään. Valitettevasti koneelle on joutunut hakeutua kerran jos toisenkin. Että ei mennyt tämä loma ihan niinkuin kuvittelin. Vähän harmitus, mutta yritän vielä unohtaa kun on kerran mahdollista. 

Ruokapöydän kääntäminen taas jotenkin eripäin on ollut kyllä jälleen piristävää. Ihme vaikutus aina. Kaikki tuntuu niin erilaiselta. Ja jaksaa taas kulkea tiskipöydän ja ruokapöydän väliä. Kolmelle vanhimmalle tehtiin kotityölista ilmoitustaululle. Katsotaan toimiiko. Vaatekaappien järkkäys on jatkunut. Leipomista ja ruuanlaittoa olen yrittänyt hillitä, siinä kun meinaa aina kaikki vapaat saumat hurahtaa. Nyt pikku-ukko nukkumaan ja khh:n kaapien kimppuun.






maanantai 19. lokakuuta 2015

Syyslomalla

Me ollaan lomalla - minä ja lapset. 

Monta vuotta, myös äitiyslomilla, syyslomaviikon maanantai on ollut yksi vuoden kiireisimmistä työpäivistä. Pyöritettävänä on sattunut olemaan verkkokursseja ja niiden opiskelijoina opettajia. Ja näillä tietysti juurikin syyslomaviikon alku on ollut se "tämän syksyn opiskelusauma". Työmäärä ei sinänsä ollenkaan paha, mutta kun sen yhdistää kotona pyöriviin pikkuisiin ja lomanaloitusturhautumista poteviin koululaisiin, niin yhdistelmä on ollut aina aivan mielenkiintoinen. No nyt tämän kaiken olen delegoinut jo hyvissä ajoin eteenpäin. Välillä on hyvä muuttaa asioita. Ja nyt me siis ollaan ihan vaan lomalla ja kotona. Rauhallisen aamun jälkeen aloitin klo 9 omien vaatteiden konmarituksella. Siinä meni 1,5 tuntia. En ollut siinä kovin hyvä. Kaapit on ehkä nyt siistit, mutta en osannut kovin paljosta luopua. 

Lapsilla leikit kulkivat jälleen. Unohdin perinteisesti aamupäiväulkoilun, mutta ruokailuun sen sijaan olin jo varautunut edellisenä päivänä. 

Pieni varovainen kurkistus työsähköpostiin pakotti vääntäytymään läppärille ja sieltä yritän nyt saada kammettua itseni takaisin kotiarkeen tämän blogipostauksen avulla. Nämä ovatkin käyneet kovin harvinaisiksi. 

Tässäpä joitakin lokakuun instakuvia kootusti. Ihania syksyisiä päiviä kaikille!

maanantai 10. elokuuta 2015

Konmari -method


Pictures from Copenhagen. Norhing to do with this topic :D



1
Tidy in one shot as quickly and completely as possible 

Sort by category not by location

3
Selection criterion: "Does it spark joy?"

Marie Kondo's book The Life-Changing Magic of Tidying Up


Vähän vastapainoa Fly lady -stepseille siis. Jos fly ladyssa idea oli tehdä vähän kerrallaan joka päivä. Perusylläpitosiivousta tietyssä järjetyksessä ja perusteellisempaa kappien tai huoneiden järjestystä 15 minuuttia päivässä - järjestelmällisesti ja säännöllisesti, tässä siivotaan koti kertarysäyksellä. Otetaan aikaraja ja suunnitellaan etenemisjärjestys: Helpoista, vähemmän tunteita herättävistä, kategorioista haastavampia kohti. 

Samaa kaavaa noudattaa suomalainenkin opus ja koulutuspaketti: Kaaoksen kesyttäjä. Ja näin myös toimivat ammattijärjestäjät joita omaan kotiin voi kutsua -meillä ja maailmalla.

Radikaalia tässä on se, että tavaroiden kohdalla ei mietitäkään "tarvitsenko tätä" vaan ainoastaan "tuottaako se iloa". Tunnustellaan tunteita siis. Emootiot vaikuttavat paljon ihmisen käyttäytymiseen ja olotilaan tietysti myös. Se uusi ja liian kallis juttu, joka ei koskaan toiminut, voikin saada lähtöpassit. Väärästä ostoksesta voi ottaa opiksi ja laittaa tuotteen eteenpäin. Olo kevenee. Niin kauan kun hautoo virheostosta kaapissa, se myös on siellä muistuttamassa...
Vastaavasti voi yllättyä siitä mitkä ovatkaan niitä positiivisia juttuja.

Erilaista on myös se, että kotia ei käydäkään läpi huone kerrallaan vaan kasataan eteen kaikki saman kategorian edustajat, esim. kaikki tekstiilit kerralla. Ajatus on, että myös itse samalla näkee kuinka paljon todella omistaa ja sitten myös sen eron, kuinka paljon on turhaa.

Metodin ajatus on, että kun ymärillä on vähemmän tavaraa ja vain iloa tuottavia esineitä, koti alkaa pysyä siistinä. Jatkuvaa raivaussiivousta, saati uusien säilytysratkaisujen miettimistä ja hankintaa, ei enää tarvita.

Lähipiirissä on jo enemmän tästä kokemusta. Täytynee opiskella vielä lisää ja kokeilla myös itse systemaattisemmin. Puolisolle olen jo luvannutkin, että joku päivä käyn läpi omat vaatteeni, kankaat ja kodin tekstiilit. Sateinen kesä olisi oivallista aikaa, mutta pihatyöt on ollut pakko priorisoida edelle.

Voin kertoa kokemuksia, jos saan jossain vaiheessa toteutettua enemmänkin kuin mitä kokeilut ovat olleet tähän asti. Toistaiseksi olen vain oppinut, että aika vähän on kodissa osa-alueita, joita voin aivan omin päin mennä tässä mielessä fiilistelemään. 

Ystävän hyvä idea oli ulottaa tämä metodi myös lasten käyttöön. Lapset siis arvioimaan omista tavaroistaan, mitkä heille tuottavat iloa. Ja loput sitten pois. Olenkin kaavaillut, että kun lasten huoneet seuraavan kerran käydään läpi (syksyllä), levautetaan esim. kaikki kotileikkitavarat lattialle, putsataan niiden säilytyslaatikot ja jokainen saa kerätä itselleen mieluisat talteen laatikoihin. Sama sitten kirjahyllyn ja muiden lelujen kanssa. Voisikohan toimia. Täytynee ottaa myös aikaa, jotta homma ei liikaa rönsyile.

----
No niin. Kangasvarastoista aloitettu. Muut jäi vielä odottamaan. Kesäloma hupeni, rakentaminen jatkuu. Ehkä ensi kerralla lisää..


Lähiaikoina voisi jo olla luvassa laajempi kuvapläjäys kesän projekteista. Styleroominkin pihakuvakansio on parisen vuotta jäljessä (Linkki sivun vasemmassa ylälaidassa internet-veriossa). 

Mukavaa viikkoa! Ja mukavaa arkea! 

perjantai 22. toukokuuta 2015

Mies, normi-ilta ja näkemysero



Tulen kotiin ja alan pikapikaa valmistella ruokaa. Puolessa tunnissa pitäisi olla menossa 5-vuotiaan kanssa viulutunnille. Mies onneksi tulee jatkamaan muonituksen loppuun. Iltakahvi odottaa palatessa ja pieni ylläri yläkerrassa. Mies on sillä välin järjestänyt ja siivonnut esikoisen huoneen ja vaihtanut kaikkien huonekalujen paikkaa. Esikoinen oli moittinut ettei ole mitään tekemistä. Nyt tyttö järjesteli tyytyväisenä lehtipinojaan valmiissa huoneessa. Hörpin kahvit ja suuntaan seuraavaksi kuopuksen kanssa kauppaan. Näpyttelen jumppavarauksen käynnykällä. Taas kotipaussi 30 min. Puoliso lähtee pikkuviulistin kanssa seuravaksi 7 km juoksulenkille. Tyttö pyöräilee mukana hymy korvissa alusta loppuun. 

Ennätän kotiin ensimmäisenä ja saan purettua ostokset kaappeihin ja vaihdettua jumppavaatteet. Enkä sitten kyllä mitään muuta! Pitää hypätä autoon taas. Mies tulee lenkiltä suoraan lasten iltatoimia hoitamaan. Palasin kotiin lähellä puolta kymmentä. Lapset nukkuu ja mies on ollut kääntämässä pientä peltotilkkua ja tekemässä muita lapiohommia. Suihkuun mennessä purkaa pukuhuoneen tukkeutuneen lavuaarin putket atomeiksi ja meillä on hetki jos toinenkin ei niin joka päiväisiä siivoushommia. Viimein iltapalla yhdentoista kieppeillä. Sillä aikaa kun minä saan teeveden lämpenemään, mies sulattaa yhden pakastimen. Puoli kaksitoista kaatuisin sänkyyn, mutta vielä pitää suunnitella piharemontin kriittisiä käänteitä makuuhuoneen ikkunasta.

Olo on jotenkin lentävä, en saanut mistään kotona oikein mitään otetta illan aikana. Puhtaan pyykin kasa on taas aivan luvattoman suuri. Ja elämä on näitä valintoja, jumpassa käynnin aikana olisin ehkä saanut pyykkikasan ainakin voitonpuolelle, jos en ihan selätettyä. Tai sitten olisin itsekin päätynyt lapioimaan ulos (ehtii jutella ja suunnitella sitä pihaa ja siinäpä se liikuntakin tulisi samalla). Mutta en kyllä ole huolissani, tällä kertaa tuli käytyä jumpassa ja kaupassa. Joskus on tällaisia iltoja, joskus taas niitä, että on kiinni niissä pyykeissä, lasten läksyissä, ruokahommissa tai lapiossa ja kottikärryissä, eikä irtoa minnekään muualle.

Mutta sitten se näkemysero! Minä puhallan, että huh huh kun oli aika säpäkkää, kun piti kokoajan täysiä tehdä ja täysiä lähteä ja tulla ja mennä. Huomaan, että aika kierroksilla on kokoajan. Tuntuu, että pitäis istahtaa ja juoda vettä jatkuvasti ja jotenkin rauhoittua. Puolison mielestä tämä taas oli (the) lepoilta (of the week): Ei tehty mitään! Oli yksi ilta taukoa kotiprojekteista eikä kumpikaan tehny töitäkään. Levon ulkopuolella oli kuulemma vain se viemärin putsaus.

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Arkea kohti

Onneksi töihin pääsy polttelee sen verran, että lomapäivien loppuminen ei harmita yhtään. Näin monta pyhää on kyllä erityistä: ehtii nähdä väsyneempää ja virkeämpää naamaa, mut aikaan ei saada yhtään mitään. Joskus tarpeen tämäkin.

perjantai 3. huhtikuuta 2015

torstai 26. maaliskuuta 2015

Mahdollisuudentaju




"Vallitsevaa todellisuutta korkeammalla on mahdollisuus"
Heidegger, Oleminen ja aika

"Mutta jos on olemassa todellisuudentajua [--] täytyy olla
sellaistakin, mitä voisi nimittää mahdollisuudentajuksi."

Musil, Mies vailla ominaisuuksia


Poimintoja työkaverin väitöskirjan alkulehdiltä. Tuo mahdollisuudentaju on niin kutkuttavan kiva sana.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Lautapelejä ja porraskuvia

Just about to paint thise walls. That is how my dear husband decided to start christmas cleaning last year. I made this covering to help him. Nice little job after work. No thinking needed and so on. But when I was finished, I thougt it looked a bit familiar... Make a Google-search: "Granny Squares in Helsinki" :D

Tänään väsyttää kovasti. Eilinen päivä oli aika kiva. Siinä oli semmoinen voitonriemu taas vaihteeksi, ja tällä kertaa olin jo melko varma, ettei kukaan enää seuraavana yönä oksenna. Tein pitkin päivää järkevästi asioita, suunnitellen ja ennakoiden. En juurikaan mitään fiilispohjalta. Se kannatti. Illalla oli hyvä mieli kaikesta. Sain muun muassa itseni jumppaan ja pitkän pelituokion illalla lasten kanssa.

Aamulla olin jälleen siivonnut kotia läpi sairasteluiden jäljiltä ja hoitopäivää varten. Samalla tein erilaisen suunnitelman iltapäiväksi. Töistä tullessa poimin tädin kyytiin. Kotona pyörähtäessä laitoin lapsille ruuat lautaselle ja suuntasin jumppaan. Palatessa kävin vielä kaupassa, kun ajattelin, että pärjävät kyllä niin kauan, kuin pikkukakkonen kestää. Kun täti lähti, istuin lattialle kuuntelemaan kaikkien asioita ja toiveita. Venyttelin jumpan jälkeen ja pelasin samalla lautapeliä kahden tytön kanssa. Esikoinen tuli viereen lattialle tekemään matematiikan läksyjä ja kuopus piirsi traktoreita toisella puolella ja kaipasi välillä apua. Viihdyttiin siinä niin hyvin, että pelattiin monta kierrosta. Esikoinen siirtyi välillä kirjoituspuuhiin ja kuopus vain jatkoi piirtelyä. 

Yleensä tallaiset tilanteet vain kertakaikkiaan ovat mahdottomia. Kaikkea ei voi tehdä kerralla. Kaikkia ei voi edes kuunnella kerralla! (Ja puheenvuoroja jakaessa menee itsellä hermot, eikä jaksa kuunnella enää yhtään ketään.) Jotta olisi edes teoreettinen mahdollisuus tällaisille olemassa, täytyy kyllä aikuisten välinen vuorovaikutus olla pois kuviosta, samoin puhelin viesteineen ja sähköposteineen. Kunnollinen aikuisen läsnäoloharjoitus siis. Mutta kunhan mies palaa reissultaan, niin voin taas havainnoida millainen merkitys sillä olikaan, että lasten viestit edes hetkittäin suuntautuu kahdelle aikuiselle.

Illalla sain porukan poikkeuksellisen sujuvasti nukkumaan ja siirryin haukotellen suihkun kautta tietokoneelle valmistelemaan seuraavan päivän luentoja. Tämä illan työrupeama tietysti edesauttoi tämän päivän väsynyttä olotilaa. 

Väsynyt olotila on itsellä kovin samanlainen nyt, kuin kotiäidin arjessa. Riski leipoa, syödä mitä sattuu ja aloittaa kaikkia sotkevia juttuja lisääntyy radikaalisti. Jostain syystä tätä emäntää vaivaa halu uppoutua johonkin luovaan toimintaan juuri silloin, kun vireystila ei ole kummoinen. Ja kaikkein vaikeinta puolestaan on tehdä järkeviä asioita, kuten laskostaa puhdasta pyykkiä tai siivota keittiötä. Suuri riski on tietysti jämähtää erinäisten ruutujen ääreen, se on harvoin itsellä auttanut. Vaikutus on enemmän lamaannuttava. Sen verran järkeväksi pakotin itseni kuitenkin tänään, että laitoin taustalle kuulumaan verkkoluennot. 

Pienet tyhjentävät pelikaappia. Olohuoneesta loppui jo lattiapinta-ala, joten nyt siirtyivät työhuoneeseen levittämään lisää pelejä. Siivoussavotta odottaa siis, vaikka yritän kuinka itse vältellä niitä sotkevia puuhia.

Kotiäitivuosina kehittelin itselleni yhden säännön niihin hetkiin, kun ei mitään oikein jaksaisi: Kannattaa tehdä jotain sellaista, mihin ei mieluusti käyttäisi aikaa sitten, kun kulkee paremmin. (oli muitakin sääntöjä, kuten "syö vain istuen" ja "juo lasi vettä aina ensin", ettei tulisi naposteltua janoon. Näitä ei juuri tullut noudatettua!?!) 

Tylsissä väsyneen päivän hommissa oikea vastaus olisi itselle aina "puhtaat pyykit", joskus se on toki jotain muutakin. Samaa sääntöä noudatan töiden ääressäkin. Tylsiä rutiinihommia niihin hetkiin, kuin ei ole oikein työvire käynnissä vielä. Tämä on osoittautunut myös yhdeksi toimivimmista ajanhallinnan jipoista. Lopulta usein niillä on myös se piristävä vaikutus, jolla saa itsensä taas montusta ylös. Niinkuin varmaan nytkin ainakin henkinen väsy helpottaa, kun saan nuo kaikki pelit päivän päätteeksi siivottua pois :)

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Puoliso työmatkalla




Yritän edes hieman peitellä innostustani. Se vain on niin täydellistä, kun joku muu lähtee. Olen jotenkin niin paljon henkisesti mukana toisten reissuilla, etten muista aina kaivata edes omia. Miehen reissut on tietysti kaikkein parhaita. Se kun vaikuttaa myös kotiin jäävien arkeen konkreettisestikin. Vaikutus ja muistot säilyy myös pitkään. Pakkaaminenkin on kivaa ja kaikki se visiointi mitä me täällä sillä aikaa tehdään.



VISIO

Kuvittelen, että teen heti aluksi suursiivouksen, jota iloisesti ylläpidän koko kaksiviikkoisen. Otan jo hyvissä ajoin kalenterin esiin ja alan suunnitella milloin olisi täti tai joku muu sopivasti tässä, että pääsisin jumppaan. KAIKKINA muina päivinä voin pyörähtää pikaisella happihyppelyllä tai autotallitreenissä lasten katsoessa pikkukakkosta (niinpä niin). Voisinko työpäivän lomaan sujauttaa käynnin parturissa tai hierojalla. Kummastakin visiitistä äkkiä pari vuotta vierähtää, kyllähän nyt on juuri se sauma.  

Harrastuskuskauksia ei tarvitse sumplia, ne kun on mulla yksin hoidettavana. Yksi päivä näyttää valmiiksi jo mielenkiintoisen haastavalta. Tuskin maltan odottaa. Kuskausten lomassahan voisi kerrankin kylästellä. Tehdä semmoisia pikapyrähdyksiä, joita yleensä ei tule tehneeksi.

Koska aikuisten välinen vuorovaikutus ja miehen käynnistämät kotiprojektit ei syö aikaa eikä ajatuksia, ennätän tietysti kuunnella lasten asioita ja touhuta kaikkea aivan eri volyymillä kuin normaalisti. Käydään ainakin joka viikko uimassa, kirjastossa niin usein kuin (esikoista) huvittaa. Konservatoriolla on avoimet ovet, sinnekin mennään. Ja illallahan voi lähteä vaikka läheiseen kauppakeskukseen iltapalle tai tehdä jotain muuta vastaavaa erilaista! 

Ja sitten se miksi näitä työreissuja kannattaa odottaa hartaasti joka vuosi: voin kutsua lähellä asuvia ystäviä iltateelle! Miksi sitä ei tule koskaan muulloin tehtyä? Niistä jää aina niin hyviä muistoja. Semmoisia, jotka on jotenkin arjen yläpuolella ja säilyy pitkään.

Pakko pikkuhiljaa myöntää, että arki-illat näyttää kovin täysiltä. Mutta viikonloppuna ehdin kyllä vielä vaikka ja mitä, niinkuin ommella yhtä sun toista ja piirtää pihasuunnitelmia. Varataan lauantaina lounaan ja välipalan välissä koko ruokapöytä maalausta, piirtämistä ja käsitöitä varten! Vihdoin saadaan myös vietyä kirpparille pari jätesäkillistä tavaraa. Ja keräyspahvit ja metallit ja lasit ovat myös odottaneet aika kauan. Kun nuo ko. nurkat yllättäen vapautuvat, innostun tietysti siivoamaan ja järjestämään lähitienoon säilytyspaikat perinpohjin. Lauantaina tietysti aurinko paistaa ja lähden muksujen kanssa metsäretkelle. Eipä olekaan ainakaan vuoteen käyty. Iltaan mahdutetaan vielä sauna, takkatuli ja pientä "tuntuu että on siivottu" -viimeistelyä, että jotta tuntuisi viikonlopulta ja lauantailta.

Joku ilta kirjoitan blogia, ja "vauvakirjoja" siinä iltaruuan ja iltapalan välissä - kun isot tekee läksyjä ja pienet piirtää. 


6 VUOROKAUDEN JÄLKEEN

En ole muistanut vieläkään käydä postilaatikolla. Takkapuut odottaa edelleen ensimmäistä takan sytytystä. Huomaan, että tomaatit ei kulu. Kukaan ei muista syödä niitä. Eniten viikkoa on mullistanut lasten mahatauti ja jännitys siitä, milloin tämä on ohi ja vieläkö joku sairastuu. Sen myötä onkin tullut siivottua enemmän kuin olin edes haaveillut. Aika moni aamu on alkanut jonkinnäköisellä siivouksella.

Torstaina olo oli kuitenkin jo voitonriemuinen, laitettiin taas kaikkien vaatteet illalla pyykkiin ja käytiin suihkussa. Siivoilin vielä vähän, kävin kaupassa, leivoin ja tein ekan treenin kahteen viikkoon (vai oliko se kahteen kuukauteen). Uskalsin viimein alkaa myös suunnitella seuraavaa työpäivää vähän enemmän. Pakkailin jopa mukaan valokuvakehyksiä ja Sarviksen säilyttimiä ja katsastin kodin verhokangasvalikoiman. Tuntui muutenkin kuin olisi jostain pitkästä talviunesta herännyt. 

Mutta kuinka ollakaan kaksi oksensi seuraavana yönä. Nyt sitten istun kotona, kirjoitan blogia ja odotan seuraavaa oksennusta.

Aika jännä tämä psyykkinen prosessi pettymyksestä ja pienestä epätoivosta taas siihen, että alkaakin rakennella mahdollisuuksia ja uusia visioita. Ei se edes vaatinut paljoa. 

6:30 olo oli lähinnä huojentunut. On aamu ja luulen jo yön nopean suunnittelun jälkeen tietäväni, miten tästä selvitään. Keitin aamukahvit, tein suunnitelman miten työkuviot tänään hoidetaan ja laitoin pyykit pyörimään, vuorasin potilaille paikat työhuoneen sohvalle ja toipuneille mielekästä puuhaa lähettyville. Samalla informoin tarvittavia tahoja: 143 opiskelijaa, 2 työkaveria, lastenhoitajaa ja toista hoitoperhettä, puolisoa siellä Taiwanissa (toisen potilaan opettajan unohdin). 

Yöllä valvoessa oli muuten kerrankin saumaa chattailla miehelle. Meillä kun on aikaeron ja työpäivien vuoksi oikeastaan vain tunti päivässä aikaa muuten olla yhteyksissä, klo 17 molemmin puolin (Suomen aikaa).

Pikaisen arjen ja työkuvioiden uudelleenorganisoinnin jälkeen tilanne ei enää ole ollenkaan hullumpi. Viikonloppu on edessä, enää minä sairastumatta.

 
JOTAIN ENNALTA ARVATTAVAA MYÖS TOTEUTUU

Vuorovaikutuksen määrä on joltain osin sopivampi kuin tavallisesti. Vaikka välillä kyllä puuskahdan sitä, että kuunneltavaa on yhdelle aikuiselle liikaa. Huomaan kuitenkin, että kuormitus on jotenkin vähäisempi jo siitäkin syystä, että työpäivät ovat olleet kevyempiä. Tykkään myös siitä, että saa itse suunnitella arjen ja iltojen tunnit. Ja on sekin totta, että tavallisessa arjessa usein käy niin, että yksi aikuinen lisää kasvattaa vuorovaikutuksen määrää exponentiaalisesti, jos ei porukkaa mitenkään jaeta. (Perusongelma myös esim. päiväkodissa) 

Parisuhde. Tykkään niin kovasti tästä, kun voi pitää toista mielessä, soitella ja viestitellä, odottaa puhelua jne. Joka hetki on semmoinen jännä fiilis, että mitä kivaa tässä olikaan nyt meneillään, ai niin se työreissu. Ihan niinkuin olisi itsekin lomalla, muttei ole tarvinnut luovuttaa arjen hallintaa kenellekään, eikä tarvi olla oksentavien lasten kanssa lentokoneessa tai hotellissa eikä oikeastaan kantaa huolta suuremmin  mistään.  

Otan aamut rennosti, kun siihen on nyt töiden puitteissa mahdollisuus. Parina iltana on opetusta ja sen vuoksi vähän erityisjärjestelyjä. Siivoilen, pesen pyykkiä ja laitan ruokaa aamuisin. Lapset jatkaa leikkejään yöpaidoissa. Innokas 5-vee saa soittaa viuluaan niin paljon kuin huvittaa. Yritän napata videolle riemastuneen tuuletustanssin: "Saako soittaa? saako soittaa? Kiitos äiti! Kiitos äiti!" Ja kuopuksen laulun: "Paljon onneeeaa mää, paljon onneeeaa mää.." 

Se tilaa traktorikakun ja lahjaksi piipaapösörattorin ja peenen vojakkerin, kun meidän vojakkeri oli isillä unohtunu etelään autokauppaan uutta pösöä hakiessa... (Sinänsä pikkumies oli ko. tapahtumien käänteestä vaikuttunut. Pösöjä saikin noin helposti. Kuvion ymmärrettyään ehdotti oitis, että jos vietäisiin bemarikin autokauppaan, niin saatais toinenki pösö. Vojakkerin menetys kuitenkin on ajoittain edelleen kaihertanut. Ehdotti sitäkin, että jos ostettaisiin rekka, autorekkapösö, ja haettasiin sillä se vojakkeri takaisin sieltä autokaupasta.)


UUSIA MAHDOLLISUUKSIA


Sairasteluiden jatkuessa alan luopua kaikesta sitä mitä olin ajatellut ja suuntautuakin siihen, mikä kaikki on mahdollista sitten, kun mies on taas kotona. Sitten ihan oikeastikin lähden jumppaan, ja jos ei enää tule kutsuneeksi kavereita iltateelle, niin sitten voi tehdä muita juttuja. Lähteä vaikka kaupungille kahvilaan iltaa istumaan. (Kuinka pitkään tätäkin on suunniteltu..)

Niin paljon kuin näitä viikkoja olenkin odottanut, niin huomaan taas vaivihkaa pohtivani, mitä reissuja itselle voisi keksiä. Mitä mahdollisuuksia seuraaviin vuosin sisältyy työn puolesta, missä olisi mielenkiintoisia seminaareja tai muuta, entä milloin olisi se sopiva sauma pyörähtää edes päiväseltää Helsingissä. Tarvitsisin ainakin kengät tai kahdet. "Ja senhän kyllä toteutan, kun olen kerran näin hienosti täällä selvinnyt". Voisiko sitä lähteä reissuun vain lukemisen, keskittymisen ja yksinolon vuoksi.

Pientä surua välillä siitä, että kahdestaan puolison kanssa on aika vaikea lähteä minnekään. Toisaalta, jos edes joitain pieniä juttuja voi arkeen järjestää. Lapsethan kasvaa, ei tämä tilanne ole siltä osin ikuinen. Ja sitten on näitä kummankin omia juttuja, joilla ainakin omasta näkökulmasta on positiivinen vaikutus parisuhteelle. Oli se sitten jumpassa käynti tai viikkojen työmatka. 

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Lomakuvia syksyn 2014 reissulta

Jotenkin täällä hankien keskellä tässä vaiheessa vuotta tekee mieli kaivella esiin edellisiä lomakuvia ja haaveilla tulevista reissuista. Näitä kuvia ei tullutkaan sen kummemmin katsottua loman jälkeen, koska työkiireet alkoivat välittömästi loman jälkeen. Nämä kuvat siis syyskuulta. 

ETAPPI 1: Malaga, Andalucia Spain



Kolme kohdetta Espanjassa, kaupunkielämää ja rantalomaa x 2. Välissä junamatkoja. Olipas taas kyllä niin reipasta sakkia matkalla. Kerran jos toisenkin paineltiiin lakkuinemme ruuhka-aikaan kaupungin halki sopuisassa letkassa. Yksi aikuinen ja yksi pikkuinen kummassakin päässä jonoa ja isot välissä vetolaukkuineen. Reppuja ja vetolaukkuja sijoitettiin porukalle vähän sen mukaan kuka milloinkin tarvitsi vapaita käsiä. Edelleen kyllä meidän juttu on keskustahotelli, josta aikuiset voi vuoronperään piipahtaa kaupungilla vaatekaupoissa tai lenkillä lähiympäristössä. Ja niiden välissä voi sitten tehdä päiväretkiä koko sakilla. Lisäksi tietysti ravintolavalikoima lähietäisyydellä. Lapsille tärkeää on arvatenkin uima-allas ja meren aallot.



Näkymä Malagan hotellista suoraan pääostoskadulle




Hotellin sisäpiha. Petit Palace Plaza Malaga.









Lauantaiaamun rauhaa kävelykadulla. Lenkkitossujen nauhat kiinni ja menoksi.

Mun aamulenkeistä nyt ei kalorinkulutusnäkökulmasta tullut mitään, koska varustauduin aamuhämärään kahden kameran ja yhden puhelimen kanssa. Ja yritin kiertää mahdollisimman paljon paikkoja ennen kuin hämärä kokonaan väistyy. Sitten mies lähti omalle kierrokselleen.



 ETAPPI 2: Benalmadena, Andalucia Spain
Seuraavan hotellin kattoterassilta. Sahara Sun Set, Benalmadena.









Ravintolan terassilta.

Tivolista kaapelihissillä vuorelle. Kyllä eläkeläisiä nauratti huipulla, kun huomasivat meidän nappuloidenkin kapuavan ylös asti. Kannatti kyllä. Jos kavelytaipaleen alussa olisi tiennyt millainen matka huipulle on, niin olisi kyllä epäilyttänyt jaksavatko kaikki. Hyvä siis ettei tiedetty.










ETAPPI 3: Torremolinos, Andalucia Spain

Viimeinen kohde oli lähellä lentokenttää (Apartamentos Bajondillo). Valintakriteerinä ilmainen lentokenttäkuljetus. Never done this before: Valtavan kokoinen budjettihotelli keskellä pahinta rannan turistihulinaa. Meteli ei tauonnut edes yöksi. Oltiin onneksi korkealla. Kulmahuoneistoa kiersi pitkä parveke. Parvekkeella tuuli niin että rantapyyhkeet uhkas lähteä lentoon. Tultiin tähän jotta oltais viimeinen yö lähellä lentokenttää. Oli jotenkin oma tunnelmansa karussa huoneessa keskellä vilinää ja se jännitys siinä, että ehditäänkö nukahtaa, ja jos nukahdetaan, niin herätäänkö ajoissa ja löydetäänkö aamuyöstä oikeaan bussiin. Jos ei bussia löydy niin ollaan hieman pulassa. Kaikki meni hienosti.


Rantapyyhkeet kuivumassa

Parvekkeelta mantereelle päin.
Turisteja oli taas ajateltu. Aivan kiva putiikki valikoima taas lähietäisyydellä. Me tosin lähinnä porhallettiin ohi. Iltakävelyllä haettiin evästä viimeistä iltaa ja seuraavan päivän matkustusta varten.
Tää oli jotenkin niin koominen keittiö.



Ko. lomasta ei ole varsinaista kululaskelmaa (ainakaan enää tallessa) samaan tapaan kuin tästä lomasta oli, mutta lähtökohdat oli aika samat. Katsottiin mihin olis halpoja lentoja, Espanjan oli taas. Nyt oli pidempi loma, ja kolme kohdetta. Lennot noin tonnin luokkaa kuudelle. 

Tällä kertaa (itseasiassa ekaa kertaa) ajettiin Helsinkiin autolla. Aika näppärää. Varsinkin palatessa aika meni hujauksessa. Isoilla oli paljon läksyjä ja mulla ja puolisolla joitain työjuttuja hoidettavana läppärillä. Aloitin omista, sitten siirryin peräpenkille isojen väliin ja alettiin kuulustella enkun sanoja ja lukea lukuläksyjä. Lopetettiin kun tuli huono olo. Siiryin taas edemmäs ja otin miehen työjutut esiin, aloin lukea niitä ääneen kuskille. Sitten tuli valmista. Kaikki lapset oli jo unessa. Ennätin ummistaa omat silmät vartiksi, sitten oltiinkin perillä. Aikuiset oltiin kumpikin sitä mieltä, että jos olis lennettu Ouluun, niin aika olis yksinkertaisesti loppunut kesken hoidettavien asioiden kanssa. Seuvaava aamu oli maanantai. Kotiin kun pääsee, niin tavaroiden purkaminen, pyykit, postit ja lasten leikit syövät helposti tunnit illasta. Nyt ne tunnit kulutettiin autossa. Tavaroita purettiin ja pyykkiä pestiin vasta maanantaina töiden jälkeen.