sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Pientä piristystä viikonvaihteeseen


2013. Kevättalven valoa värikkäässä olohuoneessa





Liekö kaikki viikon yrittäminen taas näkynyt tässäkin sunnuntaissa. Toinen toistaan väsyneempiä mörköjä kävelee vastaan ja tiuskii toisilleen. Valitettaavsti kaikki lähtee niin usein aikuisista. Joko aikuinen itse ensin tiuskii tai sitten ei vain jaksa kuunnella ja lapsi turhautuu ja kierre on valmis. Tänään olen kyllä vähän päästänyt suustani muutakin kuin tiuskimista. Pinna on ollut äärimmäisen lyhyt. Ja väsyneenä kaikki jälleen ahdistaa ja lähes lammaannuttaa. Mikään välttämättöminkään ei etene. Eikä siksi saa edes itseään ajoissa nukkumaan.

Pidin päivän päätteeksi omaa mörköpäiväänsä viettävää esikoista sylissä. Se auttoi - kumpaakin. Sitten vielä uppouduin hetkeksi katsomaan vanhoja kuvia. Pakollinen osuus on ulkovaraston lupakuviin liittyvä sopivien pihakuvien metsästys ja se sivujuonne on kaikki muut kuvat joihin samalla törmää ja joiden kautta sukeltaa aivan muihin maailmoihin. Kyllä vuodenajat on sitten ihmeellinen juttu! Näissäkin kevättalven kuvissa, valo on selvästi vielä vähän erilaista kuin nyt helmikuussa. 

lauantai 22. helmikuuta 2014

ERILAINEN VIIKONLOPPU OLI JA MENI




 

VIIKKO SITTEN:

Käsillä on poikeuksellinen viikonloppu. Mies vei puolet sakista mummolaan ja järjesti näin minulle paremman työrauhan. Viikonloppu pitää sisällään ensiviikon haasteisiin valmistautumista. Mutta samalla nautitaan esikoisen ja kuopuksen kanssa erilaisesta arjesta. Ulkoiltiin yhdessä ja juteltiin, pe haettiin kaupasta herkkuja ja suunniteltiin la saunailtaa ja äidin ja tyttären kahdenkeskistä aikaa, sitten kun pikkuinen nukkuu. 

Suhde esikoiseen on jotenkin tänä vuonna muuttunut. En ole enää niin huolissani kaikesta ja työpäivien ansiosta jaksan paremmin myös esikoisen ajoittaisia voimakkaita tunteenpurkauksia. Juuri tämän kyseisen tyypin lohduttaminen on aina ollut itselle jotenkin vaikeaa. Jokainen itku on vauvasta asti nostattanut suuria huolen ja syyllisyyden tunteita ja niistä on ollut vaikea päästä yli. Mutta edistystä on tapahtunut, sekä äidissä että tyttäressä. 

Kolmasluokka näyttää jo niin hyvin, mitä lapsi osaa ja mistä selviytyy, miten menee kavereiden kanssa ja kuinka hyvin omista asioistaaan jo kykenee huolehtimaan. Ja tällä kertaa on saanut yllättyä positiivisesti. Kaiken kaikkiaan olen ollut ihmeissäni ja toivonut samalla, etten ole kovin paljon vahinkoa saanut aikaan tähän mennessä - oman epävarmuuden ja kaikkien mahdollisten epäilysten vuoksi. 

Havahduin juuri huomaamaan, että minulla on nyt täällä kotona ne tyypit, jotka olen usein ajatellut haastavimmiksi luonteiksi, ja jotka ovat aina vieneet aikuisten voimia ja resursseja enemmän kuin kaksi muuta. Riittävän suuri-ikäero näiden kotona olevien kesken varmistaa kuitenkin tässä vaiheessa muun muassa vähäisen riitelyn. Isosisko nauttii siitä, että saa hoitaa pientä ja omien sanojensa mukaan voi hetken kuvitella miltä tuntuisi jos olisikin tällainen perhe: vain kaksi lasta. Huomasin jokin aika sitten, että pieni mies myös luottaa muutenkin paljon ISOIMPAAN siskoonsa ja hakee tätä usein hoitamaan, leikkimään, ulkoilemaan ja lukemaan. Muihin suhtautuminen on vähän erilaista, varauksellista, ja muiden siskojen "hoitaminen" paljolti riehumista ja riitojakin. Jotenkin pikkuinen jo vaistoaa, ennakoi ja muodostaa odotuksia, vaikka tämä vanhin tyttö ei vietä aikaa pikkuveljen kanssa yhtään sen enempää kuin muutkaan.


TÄNÄÄN:

Viikon työhaasteista selvitty. Pää täynnä uusia ajatuksia. Niitä prosessoin tänäänkin koko päivän - imuroidessa, tiskikonetta täyttäessä, hiihtäessä. Onneksi joku välillä keskeyttää ajatukset. Lapsilla on ollut ennätyspitkä hoitoviikko. Kaikkien pitkistä pivistä huolimatta mies päätti aloittaa keskellä viikkoa yläkerran vaatesäilytysten uudelleenorganisoinnin. Tämä on tuntunut niin suurelta urakalta, että sitä on onnistuttu ja useampi vuosi siirtämään. Nyt homma hoidettu ja menipä se kivuttomasti kun vain saatiin alkuun. Vaati yhden arki-illan (jolloin en olisi TODELLAKAAN jaksanut mitään, en edes yhdessä oloa, mutta mies oli eri mieltä) ja lauantaiaamupäivä. Yläkerran järjestämisestä aihetuva alakerran täyttänyt jälkipyykki ja huustollin viikkosiivous veivät vielä iltapäivän. 

Täytyy muistaessa todeta, (jotta on sekin jonnekin sitten kirjattu ylös) että kyllä on kuopuksen leikit muuttuneet. Koko joukko pötkötteli puolet päivästä pitkin lattiaa pikkulegoilla rakennellen ja leikkien. Ulkonakin viihtyivät kiirettävästi. 

Tämänkin pohjalta mietin taas, että arjessa ja jaksamisessa on tosiaan tapahtunut muutoksia - monenkin asian summana.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Tasa-arvo, itsetunto ja toiminnan tulosten indikaattorit

 




Kuvissa keittiön erinäisiä säilyttimiä, joissa on voinut sopivasti käyttää luovuutta. Tykkään kummallisista otsikoista. Niinden kun on vähän tarkoituskin olla semmoisia, ettei googlehaulla tule vahingossa osumia.

TASA-ARVO JA ITSETUNTO
Jotenkin aamulla ensimmäisenä, heti kahvin saadessa ajatuksia vauhtiin, mietin tasa-arvo kysymyksiä, sukupuolineutraalia kasvatusta, rahan ja älykkyyden arvostusta. Kuka näitä tällaisia edes keksii! Kuka on keksinyt, että sukupuoli on pahasta? Tai kuka on keksinyt että miehissä on jotain parempaa kuin naisissa ja että tasa-arvo toteutuu vasta sitten kun naiset tekevät samoja asioita kuin miehet? Miksi erilainen ylipäätään ei voi olla tasa-arvoinen!?

En keksi myöskään järkeviä perusteita sille, miksi älykäs olisi arvokkaampi kuin vähemmän älykäs? Kaikessa taustalta tietysti löytyy nopeasti se, että raha vaikuttaa arvostusten muotoutumiseen? Miksi ihmeessä? Eihän rahan ole edes todettu tekevän onnelliseksi. Tokihan se mahdollistaa asioita ja toimii välineenä. Ja näin mahdollistunut liike johonkin suuntaan voi vaikuttaa onnellisuuteen. Mutta silti onnellisuus on jotain syvempää ja pysyvämpää. Samoin on käsitys omasta arvosta.

Käsitys omasta arvosta muotoutuu pitkälti lapsuuden aikana, mutta muutoksia tapahtuu myös nuoruudessa ja aikuisiällä. Millaisia vaikutteita ja vihjeitä nuoret saavatkaan yhteiskunnassamme sitä, mikä on arvokasta ja kenellä on oikeus tuntea itsensä arvokkaaksi!

Realistisilla ominaisuuksilla ei ole välttämättä mitään tekemistä edes itsetunnon kehittymisen kanssa. Kaikki on kiinni vuorovaikutuksesta. Edes kehollinen erilaisuus tai vamma ei suoraan aiheuta lapselle huonoa ruumiillista itsetuntoa, psykologisesta puhumattakaan, ELLEI tässä välissä ole vuorovaikutusta, joka opettaa, että lapsi on jotenkin vääränlainen ja erilainen kuin pitäisi olla.

"Jokaisella ihmisellä on oikeus itseluottamukseen, omien käsitysten kunnioittamiseen ja itsensä rakastamiseen. Koska kaikki ihmisen käsitykset itsestä syntyvät muiden ihmisten kautta, itseluottamus ja itsensä rakastaminen merkitsevät sitä, että ihminen uskoo muiden luottavan häneen ja rakastavan häntä." (Järvilehto, 1995, 11.)

"Länsimaisen ihmisen perusongelma lienee juuri siinä, että hän on ryhtynyt tavoittelemaan toiminnan tulosten sijaan tulosten konkreettisia indikaattoreita... Toiminnan tulos ei koskaan voi olla mitään konkreettista, vaan tarkoittaa toimintojen taitekohtaa, mahdollisuutta uuteen toimintaan, kehitykseen." (Järvilehto, 1995, 19.)

tiistai 11. helmikuuta 2014

Valittu oravanpyörä




Kirjoittelin, mutta ei tullut valmista. Liikaa asiaa valitusta oravanpyörästä. Valitsin osa-aikatyön, tai muutaman. Seitsemäs kuukausi jo menossa.