sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Äärirajoilla: Vinkkejä montun selätykseen






Loppuvuodesta oli dead line töihinlähtöskenaarioiden jälkipunnille. Se saa edelleen odotella itseään. Työarkea olen kuitenkin pohtinut koko ajan aktiivisesti, niin kuin nyt viimeaikaisista teksteistä  voi hyvin päätelläkin.

Mutta nyt, nyt on ollut käsillä taas semmoinen mahdoton monttu, jota ei viime kesäkuun jälkeen ole näkynytkään. Jotenkin voimaannuttavaa pahimmilla hetkillä miettiä selviytymiskeinoja, konkreettisia vinkkejä mitä voi tehdä. Pohdin näitä parina päivänä töistä kotiin ajellessa, mutta julkaisu taas jäi.
  1. Mene ajoissa nukkumaan.
  2. Älä jätä mitään viimetippaan ja ole ajoissa kaikkialla. Vältä kiirettä, vaikka normaalisti siitä nauttisitkin!!
  3. Jos monessa tilanteessa pitää paikkansa, että "suihku auttaa aina ja liikuntakin yleensä", niin pahassa montussa niidenkin vaikutus jää vähäiseksi ja lyhytkestoiseksi. Tai sitten niillä ei ole minkäänlaista vaikutusta. (Montussa ei myöskään päde itselle tyypillinen rytmi, että joka toinen päivä on parempi kuin joka toinen, ja joka toinen viikko parempi kuin joka toinen. Tai että jos tänään meni jutut mönkään, niin huominen varmaan onnistuu.) 
  4. Joskus voi vain odottaa. Joskus on vain annettava ajan kulua.
  5. Väsyneenä ja puolikuntoisena tai (sairastavien lasten kanssa tai vauvan kanssa valvoessa) kaikki vain näyttää synkältä, eikä mikään välttämättä omassa fiiliksessä muutu, jos ei vallitseva tilannekin muuttuu.
  6. Tarkastele mikä omissa kokemuksessa on totta tai todennäköistä, mikä omaa tunnetta, jota esim. vireystila värittää.
  7. Jos kylmyys ulkona ahdistaa, ihaile maisemia ja pukeudu lämpimästi ja mukavasti (sama missä liikut).
  8. Jos pimeys ahdistaa, polta kynttilöitä ja nauti siitä että villakoirat näkyvät huonommin.
  9. Tapaa ystäviä, vaikka sitten viimeisillä voimilla.
  10. Hyvä ruoka ja perheen seura!
  11. Tarpeen mukaan siirrä ajatukset jonnekin tulevaisuuteen ja keksi itsellesi palkinto.
  12. Heti kun vointi sallii, lähde lenkille. Kyllä se siitä. Ja jos ei, niin jatka lepovaihetta äläkä vaadi MITÄÄN ylimääräistä.
Edelleen on todettava, että väsyneen työpäivän jälkeen lasten seura innostaa. Silloin tietokoneet häiriötekijöineen haluaa karkottaa kauimmaiseen nurkkaan. Puhelimen piippauksiakaan ei tahtoisi kuulla. Haluaa olla läsnä ja vastata kutsuun heti, kun jollakin on jotain... Lapset antavat muuta ajateltavaa. Tunnistan että kyse on myös siitä, että hallinnan tunnetta joutuu varjella tarkemmin kun voimia on vähän. Niitä aivan samoja fiiliksiä, kuin vauvan kanssa laitokselta kotiutuessa. Ennakoi, ottaa poikkeuksellisen rauhallisesti ja tekee mahdollisimman vähän muuta kuin välttämätöntä, jotta missään ei räjähtäisi. Kukaan ei räjähtäisi.

Liikunnan puute näkyy kyllä mielialassa nopeasti. Mutta jospa tää nyt tästä taas lähtis silläkin saralla. Työpäivät kuitenkin pakottavat laittautumaan ja lähtemään. Se on hyvä. Ja työpäivien ja hoitopäivien rytmi saa aikaan taas sen aiemmista hoitaja kotona -vuosista tutun tilanteen, että huushollissa on kokoajan keskimääräistä parempi siivo. 

Kodista nauttii ja saa myös virtaa. Vaikka puolison ylityöputken myötä päivittäinen takkatuli nyt puuttuukin. Enpäs muistanut sitä tänäänkään. Kaksi juttua mitä en koskaan saa aikaan: postin hakeminen laatikosta ja takan sytytys =D Viime vuonna hain pari kertaa polttopuita. Olihan se kuvan ja blogipäivityksen paikka.

Hei mutta nyt on montusta noustu. Jo monta hyvää päivää takana. Pakkaset tällä erää hellittäneet. Viikko vaikuttaa kivalta, työmäärä hallitulta ja edessä olevat haasteet mielekkäiltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti