keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Vapauden kääntöpuoli






Tämä on taas näitä päiviä, kun tunnustelen tämän oman vapauden kääntöpuolta. Kaikkina muina päivinä on niin mukava olla mukana kaikessa ja kaikkialla, vähän joka paikassa, mutta ei kunnolla missään. Kunnes sitten koittaa taas yksi päivä, että huomaan olevani yksin, erilainen, epävarma ja etenkin ulkopuolella. Kenties aika inhimillinen ja tyypillinen kokemus ainakin teinille. Mutta vielä kolmekymppisellekin!??!

Potentiaalisten, mahdollisten tai oletettujen osaamisten monipuolisuuskin näyttää aivan toisenlaiselta. Monipuolisuushan tarkoittaa sitä, ettei ole erityisen hyvä missään!

Kumpi sitten on todellinen asioiden laita? Se positiivisempi vai se negatiivisemmin värittynyt? (Varsinaisesti ei kumpikaan.) Onhan se merkillistä, että samat asiat näyttävät kovin toisenlaisilta kontekstin vaihtuessa, vireystilan muuttuessa, vastoinkäymisten keskellä jne.

Kuopus tuoksuu vauvalta ja tuntuu pehmeältä. Itku kuulostaa suloiselta, isojen asiat isoilta ja tärkeiltä. Ihana olla kotona.

Viivyn ja viivyttelen jokaisen sängyn reunalla.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Mustavalkoinen katsaus kotiin








Vähän kyllästymistä ja luovuuden puutetta ilmassa huushollin osalta. Ollut jo pidemmän aikaa. Kaipaisi muutosta vähän sinne ja tänne. Blogi tarvitsisi uuden julkisivun eli otsikkokuvan ja olohuone uutta lämpöisempää ilmettä jouluksi. Mutta uudet askeleet töissä syövät kaiken luovuuden. On myös aika kiva, että ihmiset ja perheen vapaa-ajanmenot täyttävät ajatukset, johan tässä on kotona pyörittykin vuositolkulla.

Voisin kehitellä tähän vielä jotain otsikon mukaista tekstiäkin, mutta tydyn tähän: 
Äidin suusta kuultua 90-luvulla "tuo on sitä nuoruuden mustavalkoisuutta". Ja kysehän oli mm. siitä, kun en tahtonut niitä kukkaboordeja omaan huoneeseeni. "Häiritsee läksyjen tekoa ja siivousta..." Todella erikoinen perustelu. Tapetoija ei ollut koskaan kuullut moisesta, että ei laitettaisi boordinauhoja. Ja vielä tasainen valkoinen tapetti..

torstai 14. marraskuuta 2013

Töitä harrastavan kalenteri







Olisikohan se tälle viikkoa taas blogipäivityksen aika. Huokaisen ties kuinka monennen kahvikupillisen ääressä. Yksi seiskalta ennen kuin muut heräävät, toinen kasilta kun koululaiset saatu matkaan. Kolmas kun huomaan hetkeä myöhemmin, etten ole vieläkään oikein hereillä. Kerään vielä voimia. Pyykkikasat ja viikkosiivous odottavat. Motivaatio on korkealla, mutta väsymys kirveltää vielä silmissä ja kuumottaa poskissa. Tai sitten se johtuu nestehukasta ja kahvin määrästä :D

Törmäsin vanhaan päivitykseen Oman arjen GROUNDED THEORY, ja poimin sieltä tällaisen kohdan:


"... Mullahan niitä toinen toistaan selkeämpiä päämääriä taas on vaikka muille jakaa! Kutakuinkin niin paljon, ettei tiedä mihin suuntaan seuraavan askeleen (minäkin päivänä) ottaisi. (Yritän siis ottaa nopeasti askeleen jokaiseen suuntaan.)"

Tämä syksy on ollut taas täynnä tuota askeleiden ottamista vähän jokaiseen suuntaan. Ihmeesti kaikki askeleet ovat kuitenkin vieneet tavalla tai toisella samaan paikkaan. Joku menisi suoraan eteenpäin, minä näköjään harpon monta mutkaista polkua pikavauhdilla ja päädyn samaan pisteeseen. Hyöty on ehkä sitten siinä, että on tullut nähtyä metsää vähän laajemmin. Tänään huokaisen enkä mieti päämääriä enkä mitään muutakaan. Siivoan ja lajittelen pyykkiä. Ihanaa!

Hahmottelin kotiäidin kalenteria huhtikuussa. Nyt sitä mennään vallan toisenlaisessa rytmissä. Viikkoon mahtuu yksi ja tai kaksi kokonaista työpäivää ja vastaavasti kotipäiviä yksi tai kaksi. Muut päivät (1-3) rakentuvat niin, että aamulla miehen kyydissä töihin (milloin minnekin), puoliltapäivin linkalla kotiin. Jatkan yleensä hommia koneella sen aikaa kun pienet nukkuvat ja isot ovat koulussa. Sitten täytyy lopetella ja palata asioiden ääreen taas iltayhdeksältä.

Tykkään kovasti tästä systeemistä (muut vaihtoehdothan oli kuvattuna  täällä). Sekin on jännä, miten sitä aina automaattisesti orientoituu tulevaan päivään. Jos on kotipäivä, tuntuu ettei millään olisikaan jaksanut lähteä töihin ja on nyt juuri niin tärkeä pyörittää näitä rutiineja oikein urakalla ja tallustella pihalla yksivuotiaan perässä ja rauhoittua. Ja vuorostaan silloin kun on kokonainen työpäivä, iloitsen siitä että tänään voi pitää hyvillä mielin vapaata sekä kotirutiineista että illan tietokonetyöajasta. Saa kokeilla yhden päivän normaalin työläisen arkea. Optimisti ;)

Joka päivä mietin, että moni asia on miehen ansiota. En ala edes luettelemaan. Karkeasti muotoillen minä saan toteuttaa tässä tätä mitähuvittaasekavaasysteemiä, olla lasten kanssa ja harrastaa työssäkäyntiä, koska mies jaksaa lähteä joka aamu (ja tulla vielä takaisinkin!) ja saa palkkaakin joka kuukausi. Kiitollisena siitä siis kohti viikkosiivousta :)

On btw niin ihana perjantaina tulla töistä kotiin, kun on jo siivoukset hoidettu! (Eikä nyt taaskaan muisteta sitä, että viimeistään lauantaina joutuu taas heilua imurin kanssa joka puolella.)

maanantai 11. marraskuuta 2013

Päivän pituus on 6 h 41 min

 





Hyvät naiset (ja miksipä ei miehetkin), päivän pituus on tällä hetkellä vain 6 tuntia 41 minuuttia. Muistakaahan huomioida tämä, kun suunnittelette päivien työmääriä!

Kappas, se meni tämänkin päivä jo ylitöiksi. Täytynee muistaa levätä illalla tuplasti, jotta palautuu ylitöiden aiheuttamasta rasituksesta!
***
Täydellisen ihana työpäivä takana. Naperot noudettu "naapurista". Kotona on siistiä ja ihana tunnelma. Koululaiset ovat saaneet olla iltapäivän päineen, kumpikin kutsunut kavereita. Ennätyksellistä monessa mielessä. Fiilisten asiaa ääneen samalla kun keräilen ulkokamppeita eteisen lattialta: Isoille tämä on odotettu juttu, kun ei ole ketään aikuisia kotona. Kolmevuotias yhtyy fiilistelyihin: "Niin, täällä on niin rauhallista..." 

Aa, siis on rauhallista kun ei ole äiti ja isi kotona.. hmm..

perjantai 8. marraskuuta 2013

CARNIVAL-KAKKU (Sara La Fountainin: Passion for Food)


Carnival-kakku



Edellisen postauksen kommenttiin viitaten kakkureseptiä tulee tässä :) Poikkean siis radikaalisti tämän blogin linjasta :) Ehkä tulee vielä sekin päivä, että päädyn myös "esittelemään ostoksiani". Pah pah. Tai sitten ei tule. :D

Mobiililaitteella lukiessa tämä kuvaresepti nyt ei paljoa hyödytä, mutta isommalta näytöltä saa jo auttavasti selvää. 

Edes kerta pari vuodessa yritän opetella jotain uutta ihan reseptin kanssa. Kyllä se kannattaa, sitten voi muut kerrat kiirehtiä, oikoa, soveltaa ja olla luova mielinmäärin.

Resepti on simppeli, vaikka erilaisia taikinoita syntyykin useampi. Enkä kyllä hoksannut kohtaa, jossa voisi mennä jotain pieleen. Tätä kirjaa voi muutenkin suositella (Sara La Fountainin Passion for Food). Kiitokset vain vielä mainion joululahjan osatajalle :)

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Macaronit, Cake popsit ja uusi liemi








Vielä hetki sitten tuoksui popcornit, hiuslakka ja hajuvesi. Ja puhtaan kauluspaidan silitys. Ilmassa leijui kiitettävän reipas annos siivouksella kokoon kääritttyä hallinnantunnetta. Pakollinen leivontarupeama muuttui luovuuden puuskaksi ja auttoi tehokkaasti irrottamaan kaikesta järkevästä mitä tietokoneella ja ensi viikolla odotti.

No nyt on nämäkin kekkerit kuvina ja muistoina. Tasojen raivausten tuloksetkin on unohdettu moneen kertaan. Arki rullaa ja uudet liemet on keitetty. Todellakin. Jotenkin kummasti siinä kävi taas niin, että kun yksi soppa on tulella, niin alkaa tuntua, että sama se on tuikata liedelle pari muutakin ja ehkä yksi vielä. Ja vielä. Koputan jälleen oveen tai ujutan itseni oikeaan(?) lounasseuraan. Kättelen, hymyilen ja kehittelen taas uuden sopan. Tänään tämä kaikki veti sanattomaksi. Luhistuin sovalle ja murisin.

***

Väsyneessä olotilassa on kyllä joskus se hyvä puoli, että unohtuu jokaiseen perushoidolliseen vuorovaikutustilanteeseen ja jokaisen iltasatukirjan ääreen. Hämmästelen kun kolmevuotias lukee Nalle Nokikämmentä ulkomuistista. Onnea on ihana hoitaja.(Unohdetaan nyt se, että kohta sitten säpsähdän omaa unohtumistani ja rääkäisen, että ettekö te vielä ole nukkumassa, huomenna on aikainen herätys!)

Voimat ei lopulta riittäneet jokaisen naperon oikeaoppiseen iltarumbaan. Oikaisin sen haastavimman kohdalla. Pakkasin kuopuksen vaunuihin ja lähdin juoksemaan.

Oikeastaan ei ollut vaihtoehtoa. Keksin, että huomenna voisi olla kotipäivän lisäksi myös tietokonetaukopäivä. Ja sehän tarkoittaa sitä, että täksi illaksi onkin vielä hommaa. Aivot hereille siis. 10 minuutin juoksu, vesisade ja hiljainen talo näköjään toimii. Valmista tuli 22:40. (Tämä blogipäivitys sitten meneekin väsymyksen piikkiin. Ei jaksa nousta ja lähteä nukkumaan..)