maanantai 28. lokakuuta 2013

KOITOS KERTAA KAKSI





Tänään hengitään syvään ja keskityn. Huomaan että keskittyminen onkin monin verroin helpompaa kun lastenhoidon on delegoinut eteenpäin. Lomat on lomailtu, aika nousta taas ja orientoitua. 

Kertaan opiskelijoille motivaation reseptiä. Motivaatio = tavoitteen houkuttelevuus x onnistumisen todennäköisyys. Huokaisen ja hengitän syvään jälleen. Enää muutama tunti ja sitten muutaman vuoden tavoitelistalla keikkuneet koitokset on yhtäkkiä ohi. Motivaatio on siis yhtä kuin tavoitteen houkuttelevuus plus onnistumisen todennäköisyys. Kertaan jälleen. Onnistuminen taas on usein itse määriteltävissä. Onko onnistunut vai ei. Olen päättänyt, että nyt riittää että ohi on. Oikeastaan ei siis tarvitse kuin tehdä joka hetki se, mitä nyt juuri kuuluukin tehdä. Aikahan kuluu aivan itsestään.

Takana voimaannuttava loma, ihanat juhlat. Täydellisiäkin kotipäiviä. Ja niistä tarinaa myöhemmin. Nyt jatkan. Ja selitän myöhemmin ;)

maanantai 21. lokakuuta 2013

SYYSLOMA





Kelien puolesta näyttää kyllä talvilomalta - enemmän kuin syyslomalta :) Kuvat vanhoja tuttuja. Yritän hakea inspiraatiota tehokkaampiin kotityöspurtteihin ja tunnelmallisista illoista nautiskeluun. Uusia kuvia sisältä ei ole tullut aikoihin ;)

***


Kotiviikkoja. Sen alkaa huomata jo kaikessa. Tiskit, pyykit, tiskit, pyykit ja jokaisessa välissä imurilla muruset alakerran kulkupaikoilta. Tuskailen mahdottoman huonoa rutiiniensietokykyäni, matalaa sinnikkyyttä, korkeaa sensitiivisyyttä äänien ja tavaroiden ja tekemättömien töiden kohdalla ja sitä rataa. Lepotilaan humpsahtaminen tapahtui muutamassa päivässä. Sai asennoitua siihen, että nyt ei tarvitse lähteä. Neljän seinän sisälle jämähtämien tapahtui sen jälkeen hetkessä! Lähteminen alkoi tuntua mahdottomalta. Jumppaan, asioille, lenkille. Ei mihinkään. Vain maidon loppuminen jääkaapista on tarpeeksi painava syy saada ulkovaatetta niskaan. 


Lupasin ja psyykkasin, että kun syksyn rutistus on ohi, annan olla, siirrän seuraavaan päivään, otan illan ja otan kahvitauon ja toisenkin. "Motivaation täytyy laskea, jotta palautumista voisi tapahtua. Täytyy vaan hyväksyä, että kun stressitaso laskee ei mikään huvita, eikä kiinnosta. Se kuuluu asiaan. Kohta jaksaa taas."


Lepään ja teen mukavia juttuja  - ainakin päiväuniajat ja kaikki mahdolliset hetket kun lapsilla leikit kulkee. "Työviikoista on nyt saanut hyvän pohjan miten rutiinit kotona hoidetaan muutamassa minuttissa!" Ai leikit ei kuljekaan. Ai päikkärit jäi näin lyhyeksi! Työpuhelin soi ja toinen piippaa sähköposteja harva se minuutti. Nooh... 
***

Unohdinpas nopeasti tämän kotona odottavan työmäärän ja viestien ja vaatimusten virran. Jos töissä kaikki kuuntelevat hetkittäin liiankin hyivin, kun minä puhun. Niin täällä kotona minä saan vuorostani kuunnella ja kuunnella, kun muut puhuvat. Vastapainoa. En vain ole kuuntelemisessa ollenkaan hyvä. Pitäisi keskittyä paremmin, jotta voisi kommentoida. Ja pitäisi ymmärtää mistä puhutaan, jotta osaisi esittää rakentavia kysymyksiä. Ja kun aktiivinen ihminen pysähtyy ja on paikallaan, aivot nukahtavat, eikä kohta enää kuule senkään vuoksi! Ei ole kohteliasta tehdä muistiinpanoja, kun lapsi kertoo asioitaan. (Pyykit ja tiskit pelastaa. Kädet tekee, mutta muu olemus kuuntelee.) 

Tilannetta hankaloittaa vielä se, että vähintään kaksi puhuu aina  yhtäaikaa, ruokapäydässä neljä. Ja aina yksi ja sama kirkuu, itkee tai pitää yllä tasaista älämölöä. 

***


Arkipäivien kevyt epätoivo. ei mitään valmista, enemmän sotkua vain. Ei se haittaa. Huomenna on onneksi uusi kotipäivä. Yritetään taas aamulla, eihän nyt ole mikään pakko. "Sopivat etapit vain yksinkertaisesti puuttuvat: Vieraat tai työpäivä."


Lauantai-illan lähestulkoon yhtä kevyt epätoivo. On imuroitu alakerta, mopattu alakerta, imuroitu yläkerta ja taas saa imuroida alakerran. Tiskit laitettu, mutta uudet jo odottaa. Kello on niin paljon, että pitäisi tuoksua puhtalle, sammuttaa valot, sytyttää kynttilät ja laittaa sauna päälle ja sitten olla vain. Mutta kaikkialla on röykkiöittäin keskeneräistä. Koululaiset purkavat lomanalkuväsymystään riehumalla kylvyssä, juoksemalla takanympäri ja makaamalla pitkin olohuoneen lattiaa toisia ja toisiaan potkien ja tavaroita heitellen. Kohta en enää tiedä kumpi väsyttää enemmän lasten metelöinti vai kaikki omasta suusta tuleva ja naamasta näkyvä negatiivinen vuorovaikutuksen tapainen.

***

Sunnuntai tulee kuitenkin. Mukava leppoinen sunnuntai oman perheen kesken. Luonne, kasvatuskulttuuri ja perhe-elämän vaatimukset pitäisivät toiset liikkeessä totaaliseen väsymykseen asti, jollei lepopäivää olisi. Mun kuntohan loppuu jo hyvissä ajoin ennen tuota punaisella merkittyä lepopäivää. Niin kuin muistan joka mutkassa mainita. Mutta mies sinnittelee joka viikko siihen saakka. Ja jos ei sitä päivää olisi, sinnittelisi sen ylikin. Hyvä siis että on. 

Puolison ansioksi menee kyllä kaiken ahertamisen lisäksi sekin, että tämä ylläpitää meidän huushollissa myös perhepäivien tunnelmaa. Voin loihtia jotain syötävää ja vaikuttaa visuaaliseen ilmeeseen raivaamalla ja siivoamalla, mutta siihen se sitten jääkin :)

perjantai 18. lokakuuta 2013

Pulled pork (eli nyhtöpossu) ja ensilumi

 







Enpä olisi arvannut näiden sopivan yhteen, pulled pork ja ensilumi. Puolisolla oli kokkailuinnostus (kiitos työkavereiden ilmeisestikin;). Ammulla sujahti liha uuniin ennen töihin lähtöä. Kolmevuotiaalla oli tylsää, toivoi lunta ja tuntia myöhemmin sitä alkoikin tulla taivaan täydeltä. 

Liha paistui päivän uunissa. Pienten asioiden summana koululaisilla ohi hetkessä joulutunnelma (keskellä lokakuuta!). Kyselivät eikö lihaa voinut laittaa yöllä paistumaan. Syötiin päivällinen takkatulen ääressä. 

Nyt kotipäivä, loma, viikkosiivous (?) tai ainakin kynttilän valoa illaksi. Ensimmäiset tortut sopisivat tähän, mutta lupasin vohveleita loman alkamisen kunniaksi.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Vuosi tuli täyteen

 







Vuosi tuli täyteen tätä "julkista" bloggerportfoliota arjen hallinnan teemoista. Sen kunniaksi vanhoja tuttuja kuvia ensimmäisiltä kuukausilta.

lauantai 5. lokakuuta 2013

SUHTEELLINEN KIIRE











Otsikoin tämän tekstin jo kuukausia sitten. Suhteellinen kiire. Päivään mahtuu kutakuinkin niitä asioita, joita ajatuksissa ja prioriteeteissäkin yltää parhaimmille sijoituksille. (luonne- ja motivaatiokysymys taas sitten ne asioiden loppuun saattamiset jne.) Kun sopiva sauma tulee sitä tarttuu johonkin asiaan jollakin perusteella. Filosofia. Ja siksi se kyseinen asia etenee (tai ei etene).

Jos pääasiallinen tehtävä on olla kotona lapsia hoitamassa, arjen rutiinit tulevat kiinteäksi osaksi työnkuvaa, vaikkei niitä ehkä niin muistanut etukäteen tavoitellakaan. Ja koska tekeminen toisinaan riippuu myös siitä, mikä milloinkin huvittaa. Priorisoinnilla on suuri merkitys. Jotkut asiat saavat niin suuren painoarvon, että niihin ryhdytään, vaikkei aina niin hirveästi huvittaisikaan. Mitä nämä tällaiset sitten ovat kenelläkin? Entä mitkä asiat tuppaavat jäämään toistuvasti hännän huipuksi, lykkääntyvät tärkeämpien tieltä.

Suunnittelulla on paikkansa. Muuten tilan ottaa aina se (asia) joka äänekkäimmin huutaa.

***

Kiire on suhteellista. Nyt viikot ovat olleet täysiä, mutta jostain syystä arkeen on mahtunut paljon asioita joihin aiemmin ei ole ollut muka aikaa tai mahdollisuuksia. Yhden pahimman ruuhkaviikon aikana mm. kävin jumpassa yhtä monta kertaa kuin siihen astisen elämän aikana yhteensä! Prioriteettikysymys. Tavoitteeksi laitettiin selviäminen näistä viikoista mahdollisimman vähillä päänsäryillä ja särkylääkkeillä. Mies ei tehnyt ylitöitä, lapset eivät päässeet uimaan ja sitä rataa. 

Sivuhuomautuksena tässä kohdassa voisi hämmästellä, miten kotiäitivuosina kotoa poislähteminen onkin ollut niin vaikeaa ja mahdottoman tuntuista. Silloin sitä juurikin olisi tarvinnut. Nyt kun taas on valmiiksi liikkeellä, niin lähteminen on helppoa.

***

Sain nukkua pitkään (melkein kahdeksaan). Miehellä on yksi puuronkeittoaamu viikossa. Tentti- ja esseepino odottaa, samoin eilen aloitettu viikkosiivous, yhden lasten huoneen mylläys ja arkieteisen vaatesäilytysten uudelleen järjestely. Pyykin pesustakin on tainnut olla taukoa jo useampi päivä (en edes muista).

Syksy on jo voiton puolella. On se uskomatonta kuinka pieneen ajankäytölliseen tilaan kodin pyörityksen rutiinit voikaan pakata silloin, kun resurssit on rajalliset. En ole kylläkään kellottanut, mutta en myöskään yhtään turhautunut. Vaikka edelleen joka päivä saa imuroida ja tiskikonetta täyttää, sille ei jotenkin uhraa ajatuksia sen enempää. On aivan muut asiat mielessä. Puhdas pyykki kasautuu ehkä jopa vähemmän kuin ennen. Rutiinit eivät tunnu ollenkaaan niin puuduttavilta. Askareiden rönsyilyjen rajauksia ei ole tarvinnut pohtia, kun aika on rajattu. Tottahan se sopiva stressitaso on taaskin se moottori.

Lisää raporttia myöhemmin, kun tämä "suhteellinen kiire" helpottaa. Palaan sitten samalla niihin keväällä 2013 kirjattuihin töihinlähtöskenaarioihin.