maanantai 4. tammikuuta 2010

Raksalla tunnelmointia

On kylmä ja on paljon hommaa. Mutta on paljon kyllä myös valmista. Huh huh. Välillä täytyy vain pysähtyä katselemaan. Näin pitkälle on jo tultu. Seinät, puhtaat seinät. Nyt on sitten sitä betonia kaikkialla...(Kuva marraskuulta)

Tässä on nyt ollut taas mukava loppukirifiilis - ei kylläkään varsinaisesti talon suhteen, vaan tämän vauvamahan kanssa. LA saa aikaan sen että kaikkea on hieman järkättävä ja stailattava vaikka ollaankin väliaikaisessa korteerissa. 

Lupasin isommille, että joka päivä lähdetään luistelemaan siihen asti että vauva syntyy. Kannattaa luvata, niin lähtemisestä ei sitten tarvitsekaan huolehtia sen enempää. Eikä sen kummemmin myöskään tarvi odotella oikeaa fiilistä tai muuta mukavaa. Hädin tuskin saan aamukahvin kuppiin, kun tyttöset on jo valmiina ovella menossa. Itselle on piristävää kun kykenee siirtämään kaikki omat pitäis- ja täytyisajatukset sivuun ja keskittymään siihen mikä nyt on oikeasti tärkeää. Näinä päivinä todella nauttii hetkestä. Vaikka joka hetki onkin kivuliasta ja vaikeaa olla enkä aina tiedä miten päin itseni saisin puettua ja rahdattua paikasta A paikkaan B, niinkuin nyt tuonne viereisen kentän laidalle. Mutta jos en koskaan aiemmin, niin NYT teen kaiken rauhallisesti ja ajatuksella. Se on pakkokin - ison mahan kanssa. Polvistun (toppahousut kiristää), sidon naperoiden luistimia. Konttaan hankeen ja sieltä tukea ottaen kampean itseni ylös (enkä suinkaan sen vuoksi että olisi liukasta tai itselläni olisi luistimet jalassa!). Levitän taljan penkkaan istuakseni hetkeksi. Ja sitten olen vain onnellinen siitä, että kukaan ei ollut näkemässä.

Kun lähdemme kotia kohti, ensimmäinen koululaisryhmä tulee vastaan luistimineen.